Kissakoti Kattila



Kissakoti Kattila sijaitsee Keinusaaressa, Kantolan kupeessa
entisessä Hämeen perunan kiinteistössä.

Ovet ovat auki arkipäivisin klo 9-15
ja viikonloppuisin la-su 11-15.


Yhteystiedot

Kattilassa on kissojen oleskelu-
ja hoitotilojen lisäksi kirpputori ja
omien tuotteidemme myyntipiste,
joiden tuloilla rahoitetaan kissojen
jokapäiväistä elämää.


Suurin osa Kattilaan saapuneista kissoista ovat ulkoa löytyneitä, hylättyjä tai karanneita kissoja. Kissojen kunto vaihtelee ja kaikkia kissoja ei aina voida pelastaa. Kissa saa kuitenkin kaiken tarvitsemansa lääkityksen ja eläinlääkärihoidon Kattilassa. Eläinlääkintäkulut nielevätkin valtaosan Kattilan vuosittaisesta budjetista.


Kun kissa saapuu Kattilaan, sen terveydentila tarkastetaan ja sen mukaan määräytyy se, mille osastolle kissa sijoitetaan kodissamme. Kattilassa on 7 erikokoista huonetta, joissa on yleensä useampia kissoja samassa huoneessa. Tarpeen mukaan kissa sijoitetaan omaan huoneeseen tai eristyspuolelle häkkiin.


Eristyspuolella kissat ovat omissa häkeissään lähinnä terveydellisistä syistä. Uusilla tulokkailla on usein tauteja, jotka hoidetaan kissoista pois ennen kuin he pääsevät muiden kissojen keskuuteen, jotta tartuntariski saataisiin minimoitua.


Tervetuliaispakettina kaikki kissat saavat loishäädön, rokotuksen ja muun tarvitsemansa hoidon, joka saattaa olla antibiootteja, silmätippoja tms. Kissojen päivittäisestä hoidosta huolehtivat aktiiviset jäsenet. Eläimet ruokitaan, lääkitään, niiden hiekka-astiat puhdistetaan ja tilat siivotaan sekä tietenkin pestään huolellisesti. Kissat tarvitsevat myöskin runsaasti seurustelua, sylissäpitoa ja rapsuttelua. Niinpä kissojen ystävien työ onkin melkeinpä ympärivuorokautista.

Olet tervetullut tutustumaan Kattilaan kissoihin ja tuotteisiimme!



Taiteilijan näkemys Kissakoti Kattilasta

Taiteilijan näkemys Kissakoti Kattilasta

suurenna kuva klikkaamalla!