|
14.7.2006
Taas on tullut kesä ja helteet. Aikaa on edellisistä kuulumisista sen verran, että tapahtunutkin on kaikenlaista.
Tärkein tapahtuma on se että; Korkeimmalta hallinto-oikeudelta on tullut päätös, ja se on Kattilalle myönteinen. Jatkamme siis samaan malliin kuin ennenkin. Tällä hetkellä on kuitenkin huutava pula täysi-ikäisistä, viikonloppu vapaa-ehtoisista. Apua olisi saatava pikaisesti. ”Siis kaikki kynnelle kykenevät, reippaat, oma-aloitteiset miehet ja naiset, kaipaamme apuanne talon joka päiväisissä siivouksissa.”
Pulaa on myöskin arpajaispalkinnoista, elomessuja varten. Myös rahalahjoituksista Kattilan kissat ovat erittäin onnellisia. Mm. eläinlääkärikulut syövät edelleen suuren loven taloustilanteeseen. Ja tähän aikaan vuodesta kun kissoja alkaa tulla, kasvavat roimasti myös nämä lääkärikulut ja samalla myöskin hiekan ja ruuan kulutus. Tällä hetkellä talolla on yli 60 päätä ruokittavana. Ja määrä tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia.
Huhtikuussa oli kissojen valokuvaus. Kauniita kuvattavia kävi. Ja kuvia on nähtävillä myös nettisivuilla. Keväällä oli suunnitteilla valokuvaustapahtuma myös syksyksi.
Toukokuussa oli kahtena sunnuntaina kastraatiokampanja. Leikkaamattomia kolleja kävi ihan mukavasti, mutta enemmänkin olisi mukaan mahtunut. Uusi kastraatiotempaus pidetään taas syksyllä. Silloin sitten loputkin mukaan.
Tanulla alkoi äitiysloma kesäkuun alussa. Tilalle astui jo aikaisemmin talolla nähty Kiti. Hän hoitaa nyt viikolla talon asioita. Mukana on myös uusi harjoittelija Susanna. Tanu on kuitenkin taustalla edelleen ja piipahtaakin aika usein talolla, mm. Väiskiä moikkaamassa. Tanulle suuret kiitokset menneestä kahdesta vuodesta ja Kattilan hyväksi tekemästäsi, suuresta työstä. Suuret kiitokset myös kaikille rahalahjoituksen tehneille; mahdollistitte Tanun palkkaamisen.
Heinäkuun alussa pidimme kesämyyjäiset. Asiakasmäärä ylitti odotukset. Ehkä kesä ei olekaan niin huono aika pitää myyjäisiä.
Seuraavaksi olisi tiedossa sitten elomessut, joissa olemme luonnollisesti mukana. Tänä vuonna on taas tiedossa uudenlaisia kasseja ja muita uusia tuotteita. Kattilan teltta on vanhalla tutulla paikalla uimahallin läheisyydessä. Tervetuloa kaikille juttelemaan kissoista ja tukemaan Kattilan toimintaa, ostamaan arpoja ja käsitöitä.
Syksyllä on tiedossa myös kissanäyttely, jossa Kattila on mukana myyntipöydällä. Tapahtumaan olemme lupautuneet myös vapaaehtoisiksi pystyttämään ja purkamaan näyttelyä. Tästä Kattilan kissat saavat lahjoituksena näyttelyn järjestäjältä mm. ruokaa ja hiekkaa. Myös mukana olevat vapaaehtoiset saavat jonkinlaisen paketin itselleen. Tähänkin tapahtumaan saa osallistua kaikki haluavat. Lisätietoja tästä saa Kitiltä talolta.
Helteet ovat tuoneet paljon ilmoituksia karanneista kissoista. Myös talolle on tullut paljon löytökissoja. Moni kissoista ilmoitetaan pudonneen/hypänneen ikkunasta. Samoin talolle on tullut aika monta pudonnutta kissaa. Ihan siis muistutuksena helteisten ilmojen aikana, että kun ikkunoita pidetään auki, niin muistakaa myös varmistaa se, ettei kissa pääse putoamaan. Pentuja on tänä kesänä tullut todella vähän. Onneksemme orpopentuja ei ole tullut vielä lainkaan. Talolla onkin sellainen kutina selkäpiissä että syksystä tulee todella kaoottinen. Toivomme kuitenkin, että syksy on yhtä hiljaista kuin alkukesä. Talolla kuitenkin on tällä hetkellä vähän pentuja. Pennut ovat kuitenkin vielä sen verran pieniä, että näkemään niitä ei vielä pääse. Eikä myöskään oteta vielä varauksia. Jos kaikki menee pentujen kanssa hyvin, niin noin kuukauden päästä aletaan olla ensimmäisissä luovutusiässä.
Sitten vielä saattelemme pienellä runolla ja kuvalla talon pitkäaikaisen asukin, vanhan Herran Reiskan paremmille hiirestys maille. Reiska jouduttiin lopettamaan kesäkuun 26. päivä. 
Reiskalle
”Kissan rakkaan silmäin kohtaan, Niin kuin lemmittyni salaa, Takaisin kun katse palaa, Omaan kuvaan hetkeks johtaa, Silloin näin hämmästellen, Silmiensä kalpeen palon, Lyhdyt kirkkaat joiden valon, Minuun suuntaa tutkiskellen.”
Pitäkäähän huolta lemmikeistänne ja nauttikaa lämpimästä kesästä. Elomessuilla tavataan!
Kirsi
|