| |
22.03.2009
Kissakoti Kattilan vapaaehtoisena
”Kissat ovat parhaita!”
Nämä sanat kuuluivat suustani ensimmäistä kertaa vuonna 2005, kun hankimme
kissan. Silloin en osannut vielä odottaa ollenkaan, miten nämä sanat
vaikuttivat elämääni… Eräänä päivänä näin lehdessä ilmoituksen Kattilasta
ja sen kissoista. Siinä kerrottiin myös, miten kipeästi Kattilassa
tarvittiin vapaaehtoisia, ja olin heti halukas tarjoamaan apuani. Olin
tällöin 11-vuotias, ja ensimmäinen kerta Kattilassa jännitti. Olin käynyt
siellä vain muutaman kerran sitä ennen katselemassa kissoja. Olin ottanut
kaverini turvakseni, joten menimme rohkeasti kysymään nuorilta
työntekijöiltä töitä. Totuushan on se, että olimme kovin nuoria, eikä
vastuullemme voinut antaa paljoakaan taakkaa, ja näin ollen saimme pestä
seiniä. Kaverini lannistui tästä kovin, ja sanoi, ettei astuisi enää
jalallaankaan tänne. Itse olin myös todella happamana, mutta näin
jälkeenpäin asian ymmärtää. Varsinkin, kun pian huomasi, miten tärkeää
seinien pesu oli...!
Halusin silti mennä koittamaan onneani uudestaan viikonloppuna
aikaisemmin, kun enemmän töitä olisi varmasti jäljellä. Paikalla oli eri
työntekijä, ja silloin sain tehdä paljon muutakin. Tällä tarkoitan, että
sain siivota enemmän. Moni voi ajatella, että eihän siitä kannata olla
iloinen jos ”saa” siivota, mutta tämä oli merkki siitä, että minut
otettiin jo vakavammin. Kattilasta oli pikkuhiljaa tulossa aikaa vievä
harrastus, sen tiesin jo silloin.
Mitä useammin Kattilassa kävi, sitä enemmän sain uusia tehtäviä. Kaikki
työt tehtiin kissojen ympäröimänä, mikä oli todella hauskaa. Joskus jos
töitä ei ollut, kiertelin vain katselemassa ja rapsuttelemassa kissoja.
Kattilan arkeen tottui nopeasti, ja työntekijät sekä kissat tulivat
tutuiksi äkkiä. Joskus työt seurasivat kotiin asti, en siis pystynyt
ajattelemaan mitään muuta kun luovutettuja ja tulleita kissoja. Kyseisessä
kissakodissa piti käydä melko kauan, kunnes vastuullisemmat taakat
tulivat. Kun kissoista tiesi enemmän, niitä sai myös esitellä asiakkaille.
Samoihin aikoihin lakaisin ja pesin huoneiden lattioita, tyhjensin
hiekkalaatikoita, pesin välineitä ja täytin pesukonetta. Kyllähän sen nyt
jo jokainen tajuaa, että tässä vaiheessa työ alkoi olla fyysisesti
raskasta, ja herääminen aamu yhdeksältä viikonloppuna töihin tuntui
työläältä. Silti kaikki on ollut sen arvoista, että on saanut ”oman
paikkansa” Kattilan arjessa.
Normaali päiväni Kattilassa olisi suurin piirtein tällainen:
Herään aamulla kelloni soittoon yhdeksän aikoihin. Syön, puen ja pakkaan
kaiken tarvittavan Kattilaan. Lähden kävellen tai pyörällä Vanajantietä
kohti, mutta puolessa välissä matkaa, pysähdyn ostamaan kaupasta evästä
päivälle. Saatan myös ostaa kissojen herkkua, kanaa ja viedä Kattilaan.
Olen ennen kello kymmentä paikalla. Talolle menevät ensimmäiset
työntekijät yleensä yhdeksän aikaan, viimeistään kymmeneltä. Aluksi vien
tavarani naulakkoon, ja kiertelen katselemassa uusia kissoja, jos en ole
hetkeen käynyt. Vaihdan sanasen talovastaavan kanssa, kuka talolla on, ja
kyselen, miten voisin tänään olla avuksi. Todennäköisesti sitten rupean
seulomaan huoneiden ja avoimien tilojen hiekkalaatikkoja. Niitä on ainakin
10, joten se on jo pieni urakka. Seuraavaksi täytyy lakaista ja pestä
lattiat. Joko minä teen sen, tai sitten joku toinen työntekijä, joka on
sillä hetkellä töissä. ”Välitöitä” on mm. roskien vienti, kissojen
rapsuttelu ja asiakkaiden kanssa juttelu. Jossain vaiheessa päivää on
lounastauko, joka pidetään heti kun tulee nälkä. Yleensä tämän jälkeen
saatan hetken vain katsella kissoja ja puhella muiden työntekijöiden
kanssa. Kun ruuat on annettu yleisellä puolella, niin siirrytään
eristykseen. Siellä täytyy siivota häkit, joissa majailevat
kipeät/huonokuntoiset tai juuri tulleet kissat. Samalla laittelemme
pyykkiä, täytämme astianpesukonetta tai pesemme käsin astioita. Päivä
kuluu rattoisasti, vaikka kuumahan siinä töitä tehdessä tulee! Me
vapaaehtoiset olemme viikonloppuisin vapaita lähtemään heti kun haluamme.
Itse olen yleensä siihen asti, että kaikki hommat ovat tehtynä.
Vapaaehtoisena Kissakoti Kattilassa siis on ollut kokonaisuudessaan upea
tilaisuus luoda uusia ihmissuhteita, kehittää tietojaan kissoista ja
kaikesta niihin liittyvästä, oppia siivoamaan ja pärjäämään erilaisten
tilanteiden kanssa. Minut siis on otettu todella hyvin Kattilassa vastaan,
otetaan edelleen, ja uskon vahvasti, että tullaan ottamaan jatkossakin.
© Aurora Haanperä 2009 (13 v)
|
|
