|
Kesäkuun lopulla lähdimme sunnuntaiajelulle Tampereelta Hämeenlinnaan, tarkoituksena käydä tutustumassa kissakoti Kattilaan, josta olimme kuulleet paljon hyvää. Olimme jo pitkään miettineet kaverin hankkimista 3-vuotiaalle Mökö-neidille, mutta emme kuitenkaan varsinaisesti olleet liikkeellä kissahaku-mielessä... kunnes törmäsimme Kattilassa aivan hurmaavaan 6-vuotiaaseen Benjamin-poikaan. "Beni" tuli heti tekemään tuttavuutta, puski ja kerjäsi rapsutuksia. Kiinnitimme huomiota kissan isoihin tassuihin, ja syykin siihen selvisi: Benillä on jokaisessa tassussa yksi ylimääräinen varvas. Päätimme, että tämä persoonallinen söpöläinen liikavarpaineen lähtee meidän mukaamme. Muuton takia voimme kuitenkin hakea Benjaminin uuteen kotiinsa vasta pari viikkoa myöhemmin, 11.7.04.
Jännitimme kovasti, miten Mökö suhtautuisi uuteen tulokkaaseen. Benjamin oli tottunut lajitovereihinsa Kattilassa, mutta Mökö ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut toista kissaa. Mietimme, mitenkähän paljon Mökön maailma järkkyisi, kun se tajuaisi ettei olekaan maailman ainoa katti... Alku olikin hieman hankala. Benjamin olisi kovin mielellään tehnyt tuttavuutta Mökön kanssa, mutta neiti vain murisi ja sähisi pojan lähestymisyrityksille. Tilanne rauhoittui kuitenkin yllättävän nopeasti, ja jo kolmen päivän päästä rinnaiselo näytti lähteneen hyvin käyntiin. Nyt Benjamin ja Mökö ovat mitä ylimmät ystävykset. Kaverusten lempipuuhaa on ajaa toisiaan takaa portaita ylös ja alas, ja myös painiminen kuuluu päivittäisiin harrastuksiin. Öiset ravit pingispallon/kissanminttuhiiren perässä eivät ole mitenkään harvinaisia, ja usein aamuisin matot ovatkin ihan rullalla. Välillä kisut osoittavat toisilleen hellyyttä hieromalla nenuja vastakkain, ja kun uni yllättää, kaverukset ottavat torkut sohvalla tai sängyllä vieretysten:)
Benjamin on hyvin leikkisä ja ihmisrakas kissa. Se on selvästi erittäin onnellinen saatuaan oman kodin ja perheen. Entinen Iittalan metsissä liikuskellut kulkukissa on nyt mitä iloisin ja tyytyväisin manselainen kotikisu:) Mökökin on aiempaa vilkkaamman ja iloisemman oloinen nyt, kun sillä on ikioma leikkikaveri. Benjamin on valloittanut sydämemme täysin, emmekä enää voisi kuvitella elämää ilman sitä! Benjamin kiittää Kattilan väkeä hyvästä hoidosta ja lähettää terkkuja kaikille kattikavereille!! t. Benjamin, Mökö, Timo ja Heidi |
|