Takaisin              
   

Tara

  12.7.2004  
               
         
 

Moi taas Kattilan väki!

Muistatte varmaan, kun syksyllä me Kuivasaarien perhe haimme Taran kissakodistanne. Sen jälkeen tulikin sitten ilmi, että kissalla oli haava jalassaan ja saimmekin soittaa heti takaisin Kattilaan ja eläinlääkärille. Onneksi kaikki kävi hyvin. Silloin Tara olikin vasta noin yksi vuotias kissa. Päätimmekin, että sillä on syntymäpäivät kesäkuun 20 päivä. Nyt se on siis jo 2v.
Vähän aikaa sitten Tara oli mukanamme mökillä. Kotonamme se on omaksunut nukkumapaikakseen yläkertamme varasängyn. Siellä se joko lepäilee tai on ulkona. Kissasta kun ei saanut sisäkissaa tekemälläkään. Tara ei ole mikään sylikissa eikä ole koskaan ollutkaan. Jos se ei myöskään halua, että sitä hellitään, se ilmoittaa asian näykkäisemällä kevyesti hellijää käteen. Se ei kuitenkaan satu, eikä Tara ole koskaan purrut ketään kovaa. Joskus se myös päästää vihaisen maukaisun.
Kissa on aika nirso ruokien suhteen. Kokeilimme kaikenlaisia kissan valmisruokia, mutta nyt se on tottunut Kitekatiin. Silloinkin se syö ruoan vain vasta kippoon laitettuna. Muuten se tyytyy naksuihin. Oikea herkkupeppu Tara kyllä on. Se nauttii saadessaan juustoa ja kinkkua. Ne se ahmii hetkessä.
Päätimme pitää kissalla kauniin nimen, Tara, joka oli annettu sille jo Kattilassa. Mikäköhän vain oli kissan entinen nimi?

Tätä juttua kirjoittaessa Tara onkin nyt saunassa. Siellä se lymyää joskus lauteille nostetun penkin takana. Kaikin puolin Taran kanssa on sujunut hyvin emmekä enää luopuisi siitä mistään hinnasta. Terveisiä teille kaikille, Kattilan työntekijöille sekä kaikille kissoille. Varmasti ollaan taas tulossa käymään!

T. Tuija Kuivasaari + muu perhe