|
|
Ensinnäkin... kiitos Jannalle kun saatiin sieltä meijän kulta!!!
Tarina alkaa näin: meillä on aina ollut kaks kissaa. Vielä kesäkuun alkuun asti olikin... silloin meidän 14-vuotias kissa poikakolli jouduttiin lopettamaan. Se oli kova paikka kaikille meidän perheessä. Myös isä itki (mitä ei kyllä usein pääse näkemään). Päätimme jo heti päiviä myöhemmin, että kyllä pitää toinen kissa saada.
Ajattelimme heti Kissakoti Kattilaa, päätimmekin mennä heti seuraavana maanantaina katsomaan, olisiko siellä pentuja. Siellä Janna kertoi että hänellä olisi kotona yksi Pilvi-tyttönen. Menimme saman tien katsomaan... ja siellähän se oli. Varasimme kisulin heti ja lähdimme ostamaan tavaroita.
Pilvin, nykyisen Vickanin, oli määrä saapua meille saman viikon perjantaina. Kotona alkoi suursiivous. Siivosimme koko maanantain ja tiistain. Tiistai-iltapäivänä sain viestin kännykkääni ja siinä luki: "Pilvi-kissa olisi valmis. Pystyisittekö hakemaan sen jo aikaisemmin?" Olin aivan haltioissani. Hain äitini ja soitimme Jannalle. Puolentoista tunnin päästä Vickan olikin jo kotona.
Se sopeutui hyvin nopeasti. Meillä oli kotona myös toinen kissa ja koira. Kaikki tulevat keskenään hyvin toimeen. Oikeastaan Vickan ja koira tulevat parhaiten. Olemme Jannan kanssa pitäneet yhteyttä ja toivon että pidetään jatkossakin.. Suurkiitos Kattilan väelle!!!
Terveisin: Elina ja Vickan |
|
|