Juulia

Heips!

Kävimme keväällä muutaman kerran Kattilassa etsimässä mahdollista kaveria Pasi-kissallemme. Toukokuussa sitten tärppäsi - punavalkoinen kissaneiti Juulia tahtoi kovasti lähteä matkaamme, ja eihän siinä sitten voinut kieltäytyä.

Aluksi Juulia ja Pasi vain sähisivät toisilleen. Pasi, joka on hyväntahtoinen mutta hieman yli-innokas, halusi kovasti tehdä tuttavuutta uuden tulokkaan kanssa. Juulia taas ei oikein lämmennyt isokokoisemmalle Pasille, vaan antoi tälle käpälästä. Pikkuhiljaa kuitenkin jo nuuskittiin toisen hajuja - tuloksena yleensä painimatsi, joko suoraan tai läpi asunnon kulkevan takaa-ajon seurauksena. Ruoka ei myöskään oikein neidille maistunut. Vettä kyllä kului ja silloin tällöin pari raksua.

Nyttemmin parin kuukauden sopeutumisen seurauksena tilanne on jo kutakuinkin rauhoittunut. Juulia antaa jo Pasin hieman pestä turkkiaan. Nukkuvatpa kaverukset jo samalla sohvalla päiväunensa ja säksättävät vierekkäin raapimatolpan nokasta ikkunan ohi lentäville pääskysille. Toki vauhdikkaita takaa-ajoja on vielä kuvioissa mukana eikä painimistakaan ole unohdettu. Yöllä kissat saattavat tulla sänkyyn nukkumaan, jolloin isokin sänky tuntuu pieneltä kissojen pötkötellessä molemmilla puolilla.:) Ruokakin maistuu Juulialle jo kummasti ja syöpä tuo joskus Pasinkin ruoat suoraa tämän nenän edestä. Paino on myös noussut sopivasti (3,5kg ->4kg). Toivottavasti sentään Juulian paino ei Pasin lukemille (7kg) kohoa.

Luonteeltaan Juulia on ollut alusta alkaen leikkisä tyttö. Leikkiin se lähtee vaikka unet olisivat täysin kesken. Huomiota Juulia kerjää aika erikoisella tavalla: öisin se hyppää sänkyyn ja herättää isäntänsä tai emäntänsä istahtamalla tämän vatsan päälle aloittaen hillittömän puskemis-, hurina- ja tarpomissession. Mukavaa, mutta joskus hieman väsyttävää puuhaa - molemmille osapuolille.

Kesäisin terveisin

Sari, Antti, Juulia ja Pasi