Helka, Viiru ja Nuusku

Tässäpä olisi vanhan Viime vuoden huhtikuussa meidän kotiin tuli kaksi vauvaa, Viiru ja Nuusku. Myöhemmin samana syksynä Kattilalla töissä ollessani ihastuin erääseen pikku energiapakettiin nimeltä Helka, joka oli niin mahtava kissa että pakko hänet
oli kotiin viedä. Ajattelin että viimeistään nyt on hyvä kirjoittaa hieman terveisiä meidän kodin hallitsijoilta.

- Viiru on nyt jo n. 3-vuotias kolli, joka tavallaan on paikan kunkku, mutta on se silti vielä vähän vauva. Tai teini, enemmänkin. Viiru tuli Kattilaan kotoa, minulle ei tarkkaan kerrottu että miksi, mutta jotain allergiaa varmaan. Nuusku oli Viirun kanssa ollut Viirun pentuajoista lähtien, joten ne oli otettava yhdessä. Ja Viiruhan oli alunperin Kattilan pentuja, se oli syntynyt 2004 juhannuksen aikoihin, ja sen emo kuoli kun Viiru oli vain 8-viikkoinen. Sain jopa eräältä Kattilan työntekijältä kuvan Viirusta
pentuna <3 Ihan ittensä on siinäkin, sellainen ihana jekku-ilme.

No, Viiru ja Nuusku tuli meille pääsiäisenä 2006, ja aluksi oltiin vähän pihalla niiden kanssa, mutta onneksi ne ovat maailman helpoimmat kissat. Viiru on noista kolmesta kaikkein eloisin, se aina pöhköilee, ja jostain syystä täällä uudessa kämpässä vielä enemmän, mutta onhan tilaakin enemmän kuin aiemmassa, hulppeat 38 neliötä. Se tykkää hyppiä korkeille hyllyille, ja siellä se sitten purisee jollekin olemattomalle ja viskoo häntäänsä kuin mikäkin hullu. Joskus se saa ravauskohtauksia kun se yhtäkkiä hiffaa jotain, ja tosiaan juoksee kämpän toisesta päästä toiseen. Ja purisee. Se on meidän "purrrrr"-kissa. Helka on sen rakas tyttöystävä, vaikka Helka ei sitä tiedäkään. Viiru tykkää kissanmintusta paljon ja meillä on pari isoa kissanminttupalloa (myöskin Kattilalta peräisin), joita se aina pesee huolella ja painii niiden kanssa. En tosin tiedä missä ne nyt on, jossain Viirun jemmassa varmaankin. Pienet hiirilelutkin on kivoja, niitä voi ajeluttaa ympäri kämppää ja maton alle ja vaikka mihin! Ne on kaikki jossain
piilossa myöskin jo.

Viirulla on sellainen korvaongelma, että se sai viime kesänä korvapunkkeja kun se karkasi pihalle pariksi tunniksi (kun olin itse poissa kotoa...), ja ne korvapunkit ovatkin sitten uusiutuneet aina tasaisin väliajoin. En kaiketi saa niitä kunnolla puhdistettua pois, aina jää jotain munia ja sitten ne uusivat. Ja toki ne tarttuu sitten Helkaan ja Nuuskuunkin.

- Nuusku on jo reilu 4-vuotias roikale. Vaikka sekin on vielä nuori, niin se on selkeästi kahta muuta vanhempi ja rauhallisempi. Nuusku tuli tosiaan samasta paikasta Viirun kanssa Kattilalle. Meistä tosin tuntuu vähän, että Nuusku olisi tykännyt olla mielummin yksin, koska se on vähän sellainen erakkoluonne. Viiruun se on toki tottunut, ja onneksi se ei kuitenkaan suorastaan vihaa Helkaa, joskin sitä hieman kyrsii Helkan satunnaiset painimisleikit sen kanssa. Onneksi Nuusku osaa pitää puolensa, eikä sentään juokse karkuun häntä koipien välissä, siihen se on aivan liian arvokas.

Nuusku on äidin pikku vauvakissa, se ei hirveesti tuosta toisesta puolesta välitä, jossain vaiheessa se jopa pelkäsi häntä jostain syystä, mutta ei enää. Minunkin seurassani Nuusku on harvemmin, koska se tykkää kaikkein eniten olla itsekseen ja vain tarkkailla ympäristöään rauhallisesti. Tästä uudesta kodista Nuusku tykkää paljon enemmän kuin Hämeenlinnasta, ollaan huomattu kun se kuolaa aina nukkuessaan, ja herää siihen ja pelästyy että joku on kastellut sen. Nuusku harrastaa myös sniikkailua ja keplottelua. Välillä se tulee syliini niin että asettuu sohvan käsinojalle ja vähän kuin "kaatuu" siitä syliin, niinkuin sille ei olisi väliä mihin se kaatuu, siis "no ole nyt sitten siinä alustana, ei sillä ole minulle väliä". Yleensä se ei sylissä ole, eikä pidä nostelemisesta ollenkaan.

Nuuskulla on sellasia omia pöhköilyhetkiä, kun se jahtaa jotain pölyhiukkasta. Silloin kun se leikkii jollain hiirellä tai pallolla, siihen päin ei saa katsoa, koska silloin se lopettaa ja toteaa että "siis minäkö leikin? ehei, liian lapsellista puuhaa minulle". Nuusku ei oikeasti leiki koskaan, se vaan siirtelee esineitä pois tieltään... Nuuskusta ei saa kunnon valokuvia, koska se ajattelee että poseeraaminen ei ole arvokkuuden mukaista.

- Helka on suunnilleen 2½ -vuotias valkomusta(-savu) tyttö, johon tosiaan ihastuin Kattilassa työskennellessäni. Hän saapui viime kesänä, kolmen pennun kanssa taloon. No, omien pentujensa lähdettyä Helka hoivasi vielä muutamaa orpopentuetta ja imetti niitä. Sitten se leikattiin ja se vieläkin yritti imettää niitä pentuja, vaikka ei sieltä masusta mitään ulos tullut. Se sai olla vapaana leikkauksesta parannuttuaan kun piti muista kissoista niin paljon, ja sille olisi ollut varmaan miljoona ottajaa. Jossain
vaiheessa minä sitten päätin tuon mieheni kanssa että koska Helka on maailman suloisin kissa, niin se tulee meille. Ja meille se tuli, syyskuussa 2006. Eikä olla päätöstä kaduttu.

Yhdessä vaiheessa Helkalla oli pissimisongelmia, jotka yllätys yllätys tapahtuivat aina kun olimme jossain reissussa olleet viikonlopun yli tai pidempään). Se pissi esim. miun syntikkani piloille ja reput aina kun olivat lattialla. Mutta onneksi ei mitään vakavampaa, ja nyt on ongelmasta päästy eroon, eikä Helka pissi enää mihinkään. Päätinkin tässä, että jos joskus lähden viikonlopun yli vaikkapa vanhempien luona käymään niin Helka tulee sitten mukaan, kun se tykkää matkustelustakin enemmän kuin nuo kaksi muuta.

Muuten Helka on maailman ihanin kissa, se rakastaa ihmisiä ja tykkää olla sylissä ja leikkiä. Monesti se tekee niin, että se raahaa suosikkilelunsa naamani eteen ja "komentaa", eli tuijottaa suoraan silmiin ja tassulla tökkii jalkaa. Voiko siihen sitten sanoa "ei"? No ei todellakaan. Viirun kanssa Helka painii paljon, ja Nuuskua se kiusaa välillä, koska se tietää että Nuusku ei siitä tykkää. Siitä me sitten joudutaan joskus vähän torumaan. Helkalla on aina joku projekti meneillään... Se ei hirveästi paikoillaan ole.

Yhtä kaikki, nämä pienet karvaiset pallerot ovat olleet elämäni paras asia tämän reilun vuoden ajan, ja ovat sitä edelleen ja myös tulevat olemaan. En luovu niistä koskaan, en mistään hinnasta tai syystä. Ne ovat rikastaneet elämääni niin monella tavalla ettei sitä osaa kuvitellakaan. Niin ne kissat vain vievät sydämen mennessään, siinä asiassa ei voi itse päättää mitään. Paljon terveisiä Kattilan väelle ja kaikille jotka vielä muistavat nämä kolme sankaria. Toivottavasti Kattilalla on kaikki hyvin ja kissat ovat terveitä ja hyvinvoivia (flunssasta huolimatta). Katsotaan jos tässä parin kuukauden sisällä ehtisi itsekin tulla vähän siivoilemaan, kuten lupasinkin.

Kissojen virkistämiä syyspäiviä kaikille! Terveisin: Helka, Viiru, Nuusku, Susanna ja Aki.-neidin kuulumisia! Liisa saapui meille keväällä 2007, kotimatka meni kovasti maukuen mutta kun kissan kuljetuskopan luukku aukesi niin alkoi kehräys jota on jatkunut tähän päivään saakka. Eläkepäiviään Liisa viettää sohvalla lekotellen ja samalla tarkkaillen ikkunasta maailman menoa.
Kesällä uskaltauduttiin pihalle valjaiden kanssa reviiriä tutkimaan mutta kylmien ilmojen saapuessa tutkitaan reviiriä nykyään ikkunan takaa.

Päivän aikana Liisaa ei voi liikaa silittää ja rapsuttaa ja jos tämä tärkeä tehtävä on jäänyt väliin niin Liisa tulee ja muistuttaa siitä
puskemalla ja kiehnäämäällä vieressä. Vieraita Liisa ei pelkää, kunhan rapsuttavat kädet löytyy niin saa Liisasta aina ystävän.
Vaikka ikää löytyy niin sitä jaksaa leikkiä kuin nuorikin pentu, kunhan muistaa ottaa kunnon päiväunet ensin. Liisa lähettää paljon terveisiä Kattilaan ja toivottaa oikein hyvää syksyn jatkoa!

Terveisin omistaja Nella ja Liisa