|
|
Millan kuulumisia
Heissan, ajattelin kertoilla hieman tuon Milla kisun kuulumisia, joka muutti meille asumaan pysyvästi syyskuussa. Hyvin on kaikki mennyt ja kissa on kotiutunut mainiosti. Alussa jo tuli sänkyyn nukkumaan ja tykkäsi paijauksisat ja koko ajan enemmän vaan haluaa olla lähellä. Muiden kahden tytön (kissan) kanssa on myös mennyt alusta asti hyvin ja ne ovat ylimpiä ystäviä keskenään, jotka huolehtivat toistensa pesustakin. Tylsää ei ole ollut, koska leikkikavereita riittää ja tilaa on. Milla ei ole välttämättä mikään sylikissa, mutta viihtyy kainalossa olin sitten nukkumassa tai katsomassa telkkaria. Tyttö on oletettavasti aika nuori vielä, koska leikki maistuu ja on hän onnistunut tuhoamaan palan tapettiakin jo seinästä, mutta eiköhän meno sitten iän myötä hieman rauhoitu. Laitan myös kuvia tulemaan myöhemmin, mutta kaiken kaikkiaan on mennyt hyvin ja Millaan ovat kaikki kotona hyvin kiintyneitä, on se sellainen pieni rakkaus-pakkaus. :)
Terveisin: Martta
|
|
|