Heippa! 6.7.2009
Haimme Onnekkaan (tuttujen kesken Osku) Kattilasta Lokakuussa 2008. Automatka kotiin sujui hyvin. Kotiin päästyämme Osku alkoi heti tutkimaan paikkoja, kun kaikki paikat oli tutkittu Osku halusi hetkeksi mennä omaan rauhaansa: sängyn alle. Osku ei siellä kuitenkaan kauaa malttanut olla kun tuli jo ihmisten ilmoille. Osku kotiutui todella nopeasti, minkäänlaisia vahinkojakaan ei ole käynyt, vaan hiekkalaatikko on alusta asti löytynyt tarpeen niin vaatiessa.
Osku on pysynyt hyvässä kunnossa, vaikka kovia onkin kokenut (jäänyt auton alle --> perna poistettu). Alussa Osku oli melko arka, vierasteli kovasti uusia tuttavuuksia ja ulkona oloa pelkäsi, nyt Osku kuitenkin jo käy mielellääm valjaissa ulkoilemassa.
Toukokuussa 2009 päätimme ottaa Oskulle myös kaverin, jotta aika ei kävisi pitkäksi kun välillä joutui yksin olemaan kotona, Osku suhtautui kaveriinsa (Vili) hyvin ja heistä tuli hyvä kaksikko. Muutenkin Osku on nykyään kovin sosiaalinen kissa, nauttii ihmisten ja toisten eläintenkin läsnäolosta, koirat ovat kuitenkin edelleen pelottavia jos niiden ääniä ulkoa kuuluu.
Osku nauttii kovasti matkustelusta ja usein pääseekin kantokopassa vierailulle sukulaisille. Osku rakastaa ruokaa ja rapsutusta ja tykkää nukkua sängyssä yönsä, jos malttaa nukkua (usein yöt menevät leikkiessä)
Onnekas lähettää terveisiä Kattilan väelle ja siellä oleville kissoille ja toivoo, että mahdollisimman moni kisu löytäisi kodin!
T: Osku, Vili, Anu & Pete