Uuteen kotiin / Vapaus on kissalle vaarallista

 
 
Sovinko minä kissanomistajaksi?
Meille tulee kissa..
Ruokinnasta
Pitäisikö kotikissa leikata?
Vapaus on kissalle vaarallista
Kissa sairastaa
Luovutusehdot
Kissan hankkiminen Kattilasta
 
   

Vapaus on kissalle vaarallista

Kissan on saatava asua sisällä. Yöt sen pitää saada nukkua lämpimässä omalla petillään. Vapaana kulkeviin kissoihin suhtaudutaan nykyään yhä kielteisemmin. Nykyisen lainsäädännön mukaan kissa ei saa kuljeksia ulkona vapaana, ilman valvontaa. Kissa ei kuulu Suomen faunaan ja verottaa tehokkaasti pikkulintuja varsinkin näiden pesimäaikaan. Naapurisopu joutuu myös usein kovalle koetukselle, kun kissa istuu naapurin uuden auton konepellillä, kaivelee orvokkipenkkiä tai käyttää lasten hiekkalaatikkoa tarpeittensa tekemiseen. Vika ei ole kissassa, vaan sen ajattelemattomassa ja itsekkäässä omistajassa.
Vapaana kulkeva kissa on myös itse vaarassa kaiken aikaa. Se saattaa jäädä auton alle ja kitumaan tienvarteen tai se voi joutua kiusanteon kohteeksi.
Nykyaikaiset rakennukset eivät myöskään tarjoa kissalle suojapaikkoja säätä vastaan, joten kissan jättäminen esim. pakkaseen on eläinrääkkäystä. Yllättävän monet ihmiset kuvittelevat kissan pärjäävän säässä kuin säässä ja olosuhteissa kuin olosuhteissa ja hankkivan ruokansakin ihan itse.
Nämä samat ihmiset puhuvat kissoistaan "perheenjäseninä". Kuka vastuullinen päästää perheenjäsenensä ulkosalle olosuhteisiin jossa mikä tahansa onnettomuus on mahdollinen ja jopa todennäköinen. Ei kai kukaan???....kiva kattoo, kun varis nokkii tienposkessa mun "perheenjäsentä"....HUHHUH!!!!

Kissoille voi rakentaa ulkotarhan jossa ne voivat oleskella ulkosalla turvallisesti. Voit myös ulkoiluttaa kissaasi valjaissa, kun totutat sen niihin vähitellen.
Aloita pitämällä valjaita ensin sisällä jonkin aikaa silloin, kun kissa tekee jotain itselleen mieluista, esim. leikkii tai syö. Kissan kanssa ulkoilu on aika erilaista kuin koiran kanssa. Kissa haluaa itse päättää, mitkä paikat ovat kiinnostavia ja jonkun mielestä ulkoilussa on mukavinta auringossa makailu nurmikon aurinkoisimmalla kohdalla. Kissan totuttaminen valjaisiin ja ulkoiluun vaatii siis omistajalta kärsivällisyyttä.

Kissalle kannattaa tatuoida tunnus korvaan, eläinlääkärin toimesta. Voit kysyä lähiseudun eläinsuojeluyhdistyksiltä, onko niillä omia tatuointirekistereitä tai voit keksiä numerosarjan itse. Korvassa näkyvä numero ei jätä kenellekään epäselväksi, että kyseessä on kotikissa ja saat kissasi helpommin takaisin, jos se eksyy kotoa.

Nykyisen metsästyslain ansiosta kissan lainsuoja on parantunut aikaisemmasta. Oman pihan ulkopuolella kulkevaa kotikissaa ei enää saa tappaa. Ainoastaan viilliintynyt kissa on edelleen vailla lain suojaa. Kotikissan tappaminen on rikos ja siitä voi tehdä rikosilmoituksen. Entistäkin tärkeämpää on nyt siis merkitä kissa näkyvästi kaulapannalla ja tatuoinnilla, jos lainsäädännöstä piittaamatta ja kaikista vaaroista ja haitoista huolimatta päästät kissasi ulos.
Maaseudulla kissat ovat ulkoilleet aina vapaana. Sielläkin on syytä kuitenkin varmistaa, että kissan ulkoilu on mahdollisimman turvallista.

Leikkauta kissasi. Oli kissasi sitten narttu tai kolli, leikkaaminen kannattaa aina.
Nartut eivät saa ei-toivottuja pentuja ja kollien tappeluhalu vähenee. Leikkaaminen ei vaikuta kissan luonteeseen eikä metsästystaitoihin.

Huolehdi kissasi rokotuksista 1-2 vuoden välein. Jos kaiken uhalla päästät kissasi vapaasti ulos, se on altis saamaan tauteja villeistä metsäneläimistä. Rokotus auttaa tässä asiassa. Myös sisäkissa on hyvä rokotuttaa, vaikkakaan sen sairastumisriski ei ole yhtä suuri, kuin ulkona liikkuvan lajitoverinsa.

Jos kissalla on panta, jossa on omistajan tiedot selvästi merkittyinä, se on helppo palauttaa omistajalle karkuteiltä. Pannan on ehdottomasti oltava osittain joustava, koska se voi takertua johonkin kiinni ja pahimmassa tapauksessa kissa kuristuu siihen.