Yleistä kissoista


Alle kymmenen viikon ikäistä kissanpentua ei saa erottaa emostaan. Mieluiten pennun pitäisi saada olla emon kanssa noin 12 viikon ikään asti. Kissa tulee sukukypsäksi 8-10 kuukauden ikäisenä. Sen merkkinä voi olla sisäsiistien tapojen unohtuminen. Tällöin kissa tulee viedä eläinlääkäriin leikattavaksi suvunjatkamisen estämiseksi. Leikkaus tehdään nukutuksessa eikä se vaikuta haitallisesti kissan luonteeseen. Se ei ole eläinrääkkäystä, vaan säästää kissan kiima-ajan ongelmilta. Leikattu kissa ei lähde kauas kotoa eivätkä naapurit saa valittamisen aihetta nurkkia likaavista ja mouruavista kissoista. Parasta tietenkin olisi, jos kissasi ei leikkauksenkaan jälkeen pääsisi valvomatta liikkumaan ulkosalla.

Narttukissan ei tarvitse saada pentuja. Se ei niitä tarvitse mihinkään. Kissanpentuja ja varsinkin aikuisia kissoja on jatkuvasti tarjolla enemmän kuin hyviä koteja ja vastuuntuntoisia omistajia. Ethän sinäkään kai halua, että pois antamasi kissanpentu joutuu kesäkissaksi ja jää syksyllä hylättynä nääntymään talven armoille? Kissa ei kuulu Suomen luontoon eikä se pärjää suojatta ja ruuatta pakkasessa.

Kissan kykyä selviytyä korkealta putoamisesta liioitellaan. Parvekkeen reunalta tai ikkunasta pudonneet, vakavasti loukkaantuneet kissat ovat varsinkin kesäisin yleisiä potilaita eläinlääkäreiden vastaanotoilla. Kissan turvallisuus varmistetaan kiinnittämällä verkko ikkunaan ja parvekkeen reunaan.