|
Uuteen kotiin |
|
|
|
|
Sovinko minä kissanomistajaksi?
Ennen kuin päätät hankkia kissan, harkitse tarkkaan, oletko valmis siihen liittyvään vastuuseen. Kissa elää 15, jopa 20 vuotta. Jaksatko huolehtia siitä joka päivä koko sen eliniän?
Kissat ovat aina yksilöitä - toiset ovat rajuja ja toiset lempeitä, toiset hellyydenkipeitä ja toiset itsenäisiä. Kestääkö kärsivällisyytesi nuoren kissan joskus raisujakin leikkejä? Riittääkö huumorintajusi, jos joudut kissan leikkihyökkäysten kohteeksi?
Kissa viihtyy toisen kissan seurassa. Jos kissa on päivät yksin, olisi parasta ottaa sille toinen kissa seuraksi. Sisarukset tulevat erityisen hyvin toimeen keskenään (ja pennut yleensäkin) ja useimmiten aikuisetkin kissat tottuvat hyvin toisiinsa. Kahdesta kissasta ei ole vaivaa kaksin verroin, vaikka monet niin uskovatkin. Kissat hoitavat leikkimisen paljolti keskenään, mutta jaksavat silti olla innoissaan, jos isäntä/emäntä viitsii vielä illalla leikittää. Kissoilla on toisistaan seuraa yksin ollessaan ja huomionkipeä käyttäytyminen yleensä vähenee. Kahden kissan ottaminen yhtäaikaa ei vähennä kissojen kiintymistä ihmiseen.
Muutenkin kannattaa harkita ottaako pennun vai jo rauhallisemman aikuisen kissan. Kodittomia aikuisia kissoja on Suomessa paljon ja niistä saa yleensä kiitollisen perheenjäsenen. Toiset kissat ovat arkoja ja saattavat pysytellä ihmisistä kauempana pitkäänkin, mutta kärsivällisyydellä voi voittaa aremmankin kissan luottamuksen. Monet kodittomat kissat ovat erityisen hellyydenkipeitä ja kerjäävät silittelyä ahkerasti. Asuinpaikan muutto ei ole syy kissasta luopumiseen, sillä perheenjäsenenä pidetty kissa muuttaa ongelmitta omistajiensa mukana. Kissan heitteillejättö on aina rikos. |